Wilma

11.11.11
Päivämäärä, jolloin ihmiset ovat postanneet facebookiin missä olivat juuri kellonlyödessä 11.11.. Minulta tämä hetki meni ihan ohi, ihan sama, vaikka koko päivää ei olisi ollutkaan. Väsyttää vaan ja ahdistaa tämä syksy. Minä en siis tehnyt tänään mitään erikoista, ellei lasketa kirjanpidon tiliristikoita ja poistoja.

Meiliini on TAAS tänään tullut monta viestiä Wilmasta. Wilma on koulun ja vanhempien viestintäväline, jolla opettaja voi ilmoittaa poissaolot, kokeet ja muut lasta koskevat asiat. Siis yleensä ne huonot.

Olen aina ollut vastaan tätä Wilmaa, johon on vaikeita salasanoja ja huonot käyttöohjeet ja joka lapsella eri tunnukset. Parhaina päivinä Wilmasta saattaa tulla 7 sähköpostia. Ja koska minulla on sähköposti koko ajan auki, olen käytännössä katsoen koko ajan Wilmassa..

Viesti saattaa olla: Unohtuneet kotiläksyt. Tai: tavarat jäivät kotiin. Kerran haukoin henkeäni lukiessani pitkän viestin kiltistä pojastani: on metelöinyt ja keskeyttänyt tuntia käskyistä huolimatta... huonoa käytöstä.. plaa plaa plaa.

Tähän viimeiseen viestiin tosin suhtauduin järkyttyneen realistisesti: minun poikaniko?

Kun olen lapsilta kysellyt näistä: "unohtuneet kotiläksyt" viesteistä, saattaa viestin syy olla se, että lapsi on tehnyt vahingossa väärän tehtävän, tai osa tehtävästä on jäänyt sen vaikeuden takia tekemättä. Ja tuosta viimeisestä viestistä: "häiriköinyt tunnilla", juttelimme kotona pitkään ja hartaasti, ja uskon, että tunnilla häiriköinti jäi viimeiseksi.

Wilma tuntuu jotenkin antavan opettajille valtaa kertoa kaikki pikku virheet lapsista vanhemmille. Minun mielestäni opettajat käyttävät sitä myös väärin, jos otetaan esimerkiksi tuo läksyjen tekemättömyys. Ymmärrän ja hyväksyn merkinnän silloin, kun lapsi on jättänyt koko tehtävän tekemättä ja unohtanut sen täysin (meillä käy näin usein), mutta jos lapsi on tehnyt läksyjä ja yksi tehtävä välistä on tekemättä, niin eihän se tarkoita, että koko läksy olisi tekemättä. Eihän?

Ihmettelin miehelleni tätä Wilmaa, johon hän sanoi: "Onneksi Wilmaa ei ollut kun kävin koulua. Äiti olisi tullut hulluksi!"

Marraskuu, maailman hirvein asia

Eilen muuten näin "kissamaitoa" kaupassa! Tarkkailkaa tekin hyllyjä!

Viikonloppuna vietettiin hauskat halloween pirskeet siskon luona. Meno ja puvut olivat kuin Amerikassa konsanaan. Ihanaa! Itse olin vain niin rättiväsynyt opiskelujen lähipäivistä, että olin ehkä vähän laimeaa seuraa, mutta tulipahan vietettyä kurpitsajuhlaa ja lapset kävivät naapurustossa kyselemässä: "karkki vai kepponen..!", ja saivat sekalaiset saalislaarinsa täyteen herkkuja ja rahaa!

Tänään sitten kerätään taas halloween koristeet takaisin laatikkoon ja sullotaan varaston perälle. Ehkäpä illalla lasten mentyä nukkumaan vuoden ensimmäinen muki glögiä?!

Täällä Suomessa on muuten viiden jälkeen jo säkkipimeää. Äkillinen pimeys johtuu tietysti viime viikonloppuisesta talviaikaan siirtymisestä. Himputin kellojen siirto! Ilma on syksyiseksi erittäin leuto ja poplarilla pärjää, mutta elämä loppuu siihen kun pääsee töistä kotiin ja hakee lapsen tarhasta. Kauppaan lähtiessä on jo säkkipimeää ja väsyttää. Ja tekee mieli herkkuja.

En ole mikään kova herkkujen mussuttaja, mutta tänään oli töissä ihan hirmuinen makean nälkä. Syytän tästä herkkunälästä kellojen siirtoa ja siis pimeyden saapumista aikaisemmin. Iltapäivällä hain ensin teekupposeni seuraksi pienen, vähän yli kahden euron lanttia isomman kaurakeksin. Keksi oli hetkessä syöty ja himoitsin lisää makeaa. Seuraavaksi hain keksikaapista kanelikeksin, ja ajattelin, että tämä saa riittää. Mutta ei se riittänyt. Silmissä siinsi suklaa ja suussa maistui geisha. Palasin keksikaapille ja tunsin todella kovaa syyllisyyttä kun nappasin jaffakeksipaketista suklaalla päällystetyn täytekeksin. Se ei maistunut eikä tuntunut geishapalalta ja sai omatuntoni kolkuttamaan pahemmin. Syöty mikä syöty. Kalorit on vatsassa, mutta eipä tee enää mieli geishaa. Toivottavasti huomenna tajuan ottaa hedelmän.

Voi te aurinkoisissa paikoissa asuvat: nauttikaa elostanne ja olostanne, me täällä vaan haaveillaan auringosta.

Uutta ilmettä maitopurkkiin!

kiinnitin jokin aikaa sitten huomioni uuteen maitojuomaan sen uuden KIVANnäköisen purkki-designin takia. Kerrankin maitotölkkiin oli saatu vähän "jotain" repäisevää ja uutta! Vaikka tölkki on oikein tavallisen suomalaisen maitotölkin näköinen sinisine väreineen ja lehmineen niin jollain tavalla kuitenkin sen suurelta osin mustan lehmän kontrasti sininen taivas taustanaan on hyvä, ja uutta pontta tölkille antaa ihanat vihreät ruohonhaituvat lehmän suussa. Laktoosittoman maidon juojaperheenä meillä siirryttiin tähän maitoon välittömästi ja jääkaappi sai sisäänsä kivannäköisiä lehmätölkkejä, jotka usein tätyttävätkin ovenleveydeltä koko kaapin. Se on pienestä kiinni!

Viime viikolla luin ihastuneena hesarista:
http://www.hs.fi/kulttuuri/Muotoilijat+antoivat+maitot%C3%B6lkille+uuden+ilmeen/a1305547571517 että joku muukin on ajatellut maitotölkkejen uudelleen suunnittelua:

Valion muotoilijoiden kanssa tekemä kampanja liittyy maailman designpääkaupunkivuoteen, joka alkaa ensi vuoden alussa.

Olen tutkinut uudet designit tarkkaan. Odotin Eero Aarniolta jotain enemmän, kuin hän ylärivin vasemman puoleisella peruslehmätölkillä meille antaa. Ylärivin suosikkipurkkini on Klaus Haapaniemen fantasiaeläin (toinen purkki oikealta) ja alarivissä minua miellyttää erityisesti  oikeanpuolimmainen Tiia Vanhatapion nahkatakkitölkki. Arvostan näitä taiteilijoita, jotka uskalsivat tuoda maitotölkkiin jotain uutta sykettä!

Tarkemmin purkkeihin voi tutustua täällä:
http://www.valio.fi/tuotteet/maidot/#/muotoilija=eero_aarnio

Mikä on oma lempipurkkisi?

mitä siellä radiossa oikein puhutaan?

Hätkähdin eilen erästä poppia soittavaa radiokanavaa kuunnellessani. Juontaja kertoi jonkun suomalaisjulkimon lähtevän Los Angelesiin kokeilemaan siipiään näyttelemisessä. Seuraavassa spiikissä hän sanoikin näyttelijän lähteneen New Yorkiin, jonka jälkeen toinen juontaja korjasi: "tarkoititko kuitenkin sinne Los Angelesiin...", johon tämä kaupunkeja suustaan suoltava toimittaja vastasi: "eikö Los Angeles ja New York ole meille suomalaisille ihan sama asia? Amerikassa molemmat!"

Suuni loksahti auki ja ylitseni virtasi epätoivoinen järkytys. Herran jumala, minkälaisia ihmisiä radiossa työskentelee. Se että pitää Los Angelesia ja New Yorkia samana asiana on yhtä hirveää kuin, että joku amerikkalainen sanoisi, että oliko se Turku vai Oulu. Ihan sama Suomessa kuitenkin. Tai Helsinki vai Rooma, Euroopassa molemmat..

Amerikasta Suomeen muutettuani huomasin tosin, että meille suomalaisille riittää, jos kertoo asuneensa tai matkailleensa "Amerikassa". Kuulijaa harvoin kiinnostaa missä päin Amerikkaa sitä on oltu. Samoin vaikka usein kuullut toteamukset "Amerikassa ei ole mitään nähtävää" tai "Amerikkalaiset ovat tyhmiä". On aika uskaliasta vetää yhteinäisiä johtopäätöksiä suuresta osavaltiosta, johon mahtuu suurkaupunkeja ja maaseutua, erämaata, järviä ja rutosti rantaviivaa, lunta, aurinkoa, kylmää ja kuumaa, kaktuksia, vesiputouksia jne jne. Mentäessä rannikolta toiselle ihmiset ja ympäristö muuttuvat. Voi kun sen voisi ymmärtää! Ja ehkä olisi parempi kommentoida vasta sitten kun on käynyt paikan päällä, eikä ainoastaan televisiosarjojen perusteella.

Vaihdoin muuten kuvotuskommenttejen jälkeen äkkiä radiokanavaa. hyppäsin eräälle Ylen kanavalle. Siellä oli vähän sama meininki: "hei, tuon laulajan nimi muistuttaa jotain hampurilaisen nimeä.." ja hekottavat toimittajat maistelivat laulajan hampurilaisnimeä nauravalla äänellä..

Suljin radion.

Mietin mitä radiotoimittajille on tapahtunut. Missä on hyvä asianmukainen huumori? Vai haluavatko suomalaiset oikeasti kuulla sivukorvallaan pelkkää moskaa? Johtuuko sivistymättömyys siitä, että monet radiotoimittajat tulevat kansanopistojen vuoden mittaiselta radiolinjalta vai siitä, että ovat vielä niin nuoria ja kokemattomia. Uskon tosin, että oma 11-vuotias poikanikin olisi ihmetellyt tuota Los Angelesin ja New Yorkin "samanlaisuutta", sillä hän tietää missä kaupungit sijaitsevat kartalla.

P.S Radiotoimittaja oli kauan, ja on ehkä vieläkin yksi haaveammateistani. Minusta on ihanaa kuunnella miellyttävää radioääntä ja ihan harrastuksekseni bongailen ihmisten radioon sopivia ääniä. Yleensä "hyväradioääniset" tuttuni ovat minulta kuulleet "hei, sun äänesi sopisi tosi hyvin radioon" kommentin. Kriteerini on nähtävästi tosin noussut. Pelkällä äänellä ei pärjää, pitää olla myös jotain sanottavaa!

Olemisen sietämätön keveys

Tämän päivän koulujutut tehty, eli raapaisin kansantaloustieteen esseen valmiiksi. Kyyhötän mökillä peiton alla ja olen vain hetken. On niin vapauttava tunne, kun saa jonkun (koulu)työn tehtyä, eikä vielä ole aloittanut seuraavaa.

Aurinko on paistanut koko syysloman ja kaikkialla on ollut kaunista. Silti kyllä mieluummin asuisin ilmastossa, jossa kesä olisi puolivuotinen ja syksy leuto. Tämä Suomessa asuminen tuntuu yhdeltä kausivaatteiden pakkaamiselta ja purkamiselta. Kauhulla odotan talvitakkikelejä, sillä viime talven lopussa vanhan takkini vetoketju repesi, ja minun on pakko hankkia uusi, lämmin ja pitkä talvitakki. Kyllähän minä shoppailusta tykkään, mutta en silloin kun jotain on pakko hankkia.

Nyt se on kai noustava täältä vällyjen välistä ja laitettava takkaan tuli, pistettävä kuoharipullo jääkaappiin ja vaihdettava opiskelumoodi tyttöjeniltamieleen. Rakkaat tyttökaverit tulevat mökille saunomaan ja valvomaan myöhään yöhön!

HIP HIP HEI!

Avaa silmät, niin löydät

Opiskelut ovat alkaneet kiireisesti mutta mallikkaasti.

Tällä iällä ei enää notkuta vapaa-ajalla Essolla kahvilla tai maata sohvalla jouten, vaan tehdään koulutöitä joka ikisenä vapaahetkenä.  Siis tarkoitan ihan jokaikisenä vapaa hetkenä. Kun on 15 minuuttia aikaa lukea kirjanpidon kirjaa jauhelihakastikeen kypsyessä, niin siihen tartutaan ja omaksutaan tekstiä,  ja kun on aika pistää maaten ja tarttua kirjaan, niin silmissä vilisevät englannin business-sanastot. Työ kantaa heldelmää, vaikkakin herpesrakkulan ja selän vihoittelun saattelemana, mutta arvosanat puhuvat puolesteaan! Nyt ropisee hyviä ja kiitettäviä, vaikka rima oli joissain aineissa laitettu todella alas: ihan vain läpipääsyyn.

Nyt ei saa sokaistua, vaan jatkaa tarpomista opinsuolla! Hyvä Minä. Hyvä mun tiimityöskentelyryhmä.

Kun avaa silmät, näkee aarteita.

suppilovahveroiden supermarketista. Saalis noin 45 minuutin sieniretken tuloksena..

Peltorit korvilla

Meillä oli toissa viikolla opettajan, oppilaan ja vanhempien välinen tapaaminen koululla viidesluokkalaisen esikoistamme koskien. Uusi opettaja halusi tavata oppilaan vanhempiensa kanssa ja käydä läpi koulumenestystä,  vahvuuksia, heikkouksia jne.

Koululuokkaan astuessani hämäännyin hetkeksi, sillä näin sivupöydällä kasan kuulosuojaimia. Tuntui kuin olisin tullut teknisen työn opetuspisteeseen. Kysyin pojaltani mihin suojaimia tarvitaan, johon hän kertoi: " koska luokka on suuri (32 oppilasta) kuulosuojaimilla taataan työskentelyrauha oppilaille itsenäisissä töissä. Minä en kuitenkaan ikinä saa kuulosuojaimia, kun samat tyypit ottavat ne aina."

Olin totaalisen järkyttynyt. Espoon kaupungin tai ehkä koulun ratkaisu ylisuureen ja levottomaan luokkaan on kuulosuojainten käyttö. Sitten näitä kuulosuojaimia, joita en periaatteessa hyväksy ei ollut luokassa kuin alla 10 kappaletta. Eli taas nopeimmat tai röyhkeimmät syövät hitaat ja toiset jäävät ilman. Mielipiteeni on, että jos koulu ei pysty perustamaan kahta luokkaa, jossa opetuksen tasokin varmasti olisi oppilaiden näkövinkkelistä katsoen parempi, pitäisi tälläisiä halpoja kuulosuojaimia pystyä tarjoamaan kaikille oppilaille.

Talvea tässä taas odotellaan. Viime vuonna poikani luokassa oli ollut pahimmilla pakkasilla 15 astetta "lämmintä". Kotiin tuli kirje jossa kehotettiin pukeutumaan lämpimämmin.

Opiskelun keskellä

Opiskeluissa on päästy vauhtiin. Olen tehnyt raportteja, esseitä ja tutkimuksia - yksin ja yhdessä. Aivot raksuttaa miljoonaa asiaa samaan aikaan. Tuntuu, että sydänkin lyö tiuhempaan. Opiskelu on mukavaa, mutta myös haastavaa. Olen yllättynyt, enkä suinkaan yksin, siitä määrästä ja ripeästä tahdista, jolla tehtäviä pitää palauttaa. Minulla sentään on puoli viikkoa opiskeluaikaa palauttaa tehtäviä, mutta siltikin tuntuu, että aika ei riitä. Ehkä yksi opintojen tavoite on saada meidän vielä tehokkaammiksi, että totumme tähän nykyajan työelämän hulluun työvauhtiin. Ihmettelen mitä sillä saavutetaan. Paikallislehdistäkin jo luen, kuinka vuorotteluvapaat, etätyö ja omatahtisuus parantavat työnlaatua ja samalla tehostavat työtä. Viime viikkoisessa Länsiväylä lehdessä oli hyvä juttu vuorotteluvapaasa, joka on ehkä joskus mielletty "loikoilulomaksi", mutta joka tutkimusten valossa onkin ahertajien juttu, tai niiden ihmisten, jotka haluavat palavasti hetken tehdä jotain muutakin kuin työtä. He opiskelevat kieliä, harrastava, rakentavat mökin tms, tai vaihtoehtoisesti ovat toisen ihmisen tukena esim omaishoidossa. On siis väärä luulo, että vuorotteluvapaalla olijat nukkuisivat päivät pitkät. Ehei, he ovat toimeliaita muurahaisia, jotka lataavat aivojaan jonkun luovan parissa.

Vuorotteluvapaalta töihin palaajia oli myös tutkittu. He olivat huomanneet saman asian, jonka minä huomasin töihin mennessäni ulkomaan kotiäiti vuosien jälkeen: pomojen pikkumainen pomottelu tuntui omituiselta, eikä siihen osattu suhtautua samalla tavalla kuin ne, jotka olivat jatkaneet töissäoloa.  He myös sanoivat, että töissä mikään ei ollut muuttunut vuodessa, kun he taas olivat saaneet vuorotteluvapaa vuodeltaan paljon! Vuorotteluvapaa samoin kuin ulkomailla asuminen laajensi maailman kuvaa ja laittoi asioita uusiin mittasuhteisiin.


No puoli viikkoa töitä ja puoli viikkoa opiskelua on mantrani nyt. Itse asiassa juuri tällähetkellä  jännittää. Olen ihan kohta lähdössä ensimmäiseen tenttiini. Kyseessä on vain englannin sanakoe, mutta jännittää silti!

Viikonlopun vietän miehen kanssa Dublinissa! Ihanaa kahdenkeskistä aikaa, uusi maa, uusi kaupunki! Rakastan niin matkustamista ja uuden näkemistä.

kavahda Amerikka; Halloween on tullut Prismaan ;-) 

Voi että mulla on ikävä Amerikkaan.

mitä jos..?

Mitä jos loton jättipotti osuu tänään kohdalle?

Mitä jos? Sitä on varmasti viime viikkoina miettineet tuhannet suomalaiset perheet tai ainakin yksilöt ehkä yksin salaa.

Mitä sitä tekisi jos loton seitsemän numeroa olisivat tänään samat omassa lotto-lapussa kuin tv-ruudulla..

Kai sitä vähän sekoaisi. Ei oikein tietäisi mihin ryhtyä. Hihkuisi ja tuulettaisi ja toivoisi, että kotona olisi valmiina shampanjapullo jonka voi poksauttaa ja kilistellä onnellisena laseja ja ihmetellä mihin kaikkeen nyt avautui mahdollisuus.

Niin, kyllä kai minäkin ne tavallisimmat asiat tekisin heti. Vaihtaisin 11-vuotta vanhan Opelini johonkin ihanaan isompaan autoon. Katselisin uusin silmin missä haluaisin asua. Tai pistäisin ehkä remontin käyntiin tässä nykyisessä kodissa. Ehkä suunnittelisin perheen kanssa muutaman viikon mittaisen loman, vaikka Hong Kongiin tms.  Lopettaisin työt, että saisin kokonaisvaltaisesti opiskella mitä mieli tekisi ja palkkaisin itselleni ehkä yksityisopettajan valokuvaukseen. Olisin ehkä vain onnellinen siitä, että kaikessa ei enää tarvitsisi miettiä onko varaa johonkin.

Tuli lotossa jättipottia tai ei, niin elämän tavoitetilan tulisi mielestäni olla se, että on tyytyväinen omaan elämäänsä. Olen tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän me voimme itse ohjata omaa elämäämme, sitä onnellisempia olemme. Tarkoitan tässä, että jokaisen tulee itse saada tehdä omaa elämää koskevat päätökset. Minä en esimerkiksi pidä siitä, että minulle kerrotaan mitä minun pitää tehdä vaan haluan tehdä päätökset itse.

Tuli lottopottia tai ei, niin ainakin voi juoda vähän viiniä. Tässä uusi viinilöytö, jota on varaa juoda, vaikka pottia ei tulisikaan. saanko esitellä: Chileläinen Tarapaca Santa Cecilia,  Merlot, alkossa 6,39€. Qulinaristin arvostelu: " Sarjassamme Chileläisiä halpoja, mutta yllättävän hyviä, viinejä. Pehmeä, mutta samalla "maukas". Gato Negron tappaja kaikilla osa-alueilla. Yksi parhaimmista (ellei jopa paras) tämän hintaluokan Chileläisistä."

Hauskaa lottolauantai-iltaa! Olkaa itsellenne suopeita!

9/11 - Kymmenen vuotta

Kymmenen vuotta sitten keittelin aamupuuroa keittiössäni Seattlen Edmondsissa. Yksivuotias leikki leluillaan olohuoneessa ja aamu-tv oli päällä niin kuin normaalisti. Olin juuri suikkaissut suukon miehelleni, joka oli lähdössä toimistolle ja rymisteli rappusissa matkalla autotalliin. Vierashuoneessa nukkui vielä 24 tunnin välilaskua meillä viettänyt mieheni täti.

Vilkaisin olohuoneeseen, mitä poikani puuhaili ja näin ABC-televisiokanavalla kuvaa romahtavista pilvenpiirtäjistä. Puuro oli palaa kattilaan. Ihmettelin mitä elokuvan traileria televisiossa esitettiin. Vai oliko kyseessä elokuva? Lähetys tuntui enemmän uutislähetykseltä.

Huusin miestäni takaisin autotallista, ja pyysin häntä tulemaan katsomaan mistä kummasta on kyse.

Ilmassa oli epäuskoa. Kaurapuuro viileni lautasella. Miehen tätikin heräsi ja ihmetteli television välittämää kuvaa. Aina vain uudestaan tornitalot musertuivat kuvaruudulla. Alkoi tulla hätä. Eihän vaan missään lennä lisää koneita? Mitä tapahtuu lentoliikenteelle, lentääkö tädin lento tänään ajallaan Houstoniin? Mies lähti töihin. Olihan työpäivä.

Tornit murtuivat ja kuvissa oli epätoivoa. Selvisi, että mikään kone ei nouse ilmaan tänään Amerikassa. Ahdisti. Tornit musertuivat. Tv oli suljettava. Ainakin oli tieto, että täti saisi viettää meillä vähän pidemmän ajan. Mieskin tuli töistä. Ei kukaan voi tehdä tänään töitä, ihmiset ovat järkyttyneitä eikä kukaan voinut uskoa eikä ymmärtää. Maailma pysähtyi.

Tädin 24 tunnin vierailu venyi viikoksi! Vietimme viikon jutellen ja Seattlen nähtävyyksiä katsellen. Välillä avasimme television ja näimme taas tornien sortuvan. Pakenimme ahdistusta merenrantaan ja kahviloihin. Yritimme viettää normaalia arkea, vaikka ahdistus huokui kaikkialta.

Viikossa lentoliikenne aukesi uudelleen. Pelonsekaisin tuntein saattelimme tädin lentokentälle ja iloksemme hän pääsi turvallisesti perille. Maailma palasi vähitellen "normaaliksi". Kymmenen vuoden takainen päivä muutti paljon asioita. Se muutti paljon myös minua. Joka vuosi 11 syyskuuta muistelen aamua silloisessa keittiössäni Edmondsissa. Enkä voi ymmärtää.

Amazing Grace säkkipillillä http://www.youtube.com/watch?v=yddQeVlfGpk&feature=related

Näitkö hänet?

Kuva pysäytti Iltalehdessä.

Asemies ryösti kutaliikkeen.

Näitkö hänet?

Siis mitä. Näinkö hänet, kuvan suttuisen naaman. Siis kenet?? Olenko mä tyhmä vai ainut joka ihmettelee, että pitäisikö tämän kuvan perusteella mennä sanomaan onko nähnyt kuvan miestä tänään. Ovatko valvontakameroiden kuvat oikeasti näin suttuisia, että kasvonpiirteitä ei voi erottaa, vai vaatiiko joku laki suttaamaan henkilön naaman yksityisyyden suojan takia? Moni ihminen saattaa tietysti muistaa punaisen lippalakin tai raidallisen neuleen, mutta kyllä moni ihminen katselee kasvonpiirteitäkin ja tunnistaa erityisesti niistä.

Kyllä ihmetyttää.

syysaamun mietteet

päätä särkee, hartiat on jumissa ja kurkussa on inhottava "tunne", mutta mikä ihana aamu ulkona odottikaan kun itsensä sai suihkun kautta ylös ja ulos! Tunnelmaa auttoi tänä aamuna iloinen ja hyväntuulinen kuopus, joka itsenäisesti valmistautui tarhamatkalle ja oli innoissaa siitä, että sai potkiskella kilometrin tarhamatkan potkulaudallaan.

Vaikka en olekaan syysihmisiä, niin todettava on, että raikas, rauhallinen aamu auringonpaisteessa saa hyvälle tuulelle ja piristää. Varsinkaan kun ei ole kiire minnekään! Tänään olen nimittäin opiskelija. Minua ilostuttaa ja minä olen kaivannut näitä aamuja, kun ei tarvitse juosta tukkaputkella tarhaan ja töihin, vaan voi rauhassa kävellä lapsen tahtisesti ja jutustella mukavia. Sitä paitsi lähempänä kello yhdeksää kaikki kiireiset ihmiset ovat jo töissään ja koululaiset koulussa. Jäljellä ovat vain me, joilla ei ole kiire, ja joilla on aikaa tervehtiä tuntemattomia vastaantulijoita. Ah, että nautin. Aamuaurinko saa ihmiset hymyilemään. Koiranulkoiluttajat, aamun eläkeläiskaupassakävijät ja me vähän myöhässä tarhaan menijät hyväntuulisina raikkassa syysaamussa, hymyillen! Tunnelma on jostain syystä täysin erilainen iltapäivällä. Harva tuntematon enää tervehtii. Kaikilla on taas kiire ja hymytkin ovat poissa.

Tälläisiä mietteitä tänä aamuna. Statuksella: opiskelija.

Koulukuvaukseen

Tosi monet bloggaa siitä mikä on muotia ja mitä heillä on milloinkin päällään. Ihan kiva heille jotka jaksavat. Minä pohdiskelin eräänä päivänä sitä, kuinka moni kirjoittaa tai kuvaa sitä miten lapset pukeutuvat tai miten heidän toivotaan pukeutuvan.. Mikä on lasten mielestä kivaa ja katutasolla in.

Minulla on 3 lasta: kaksi poikaa ja yksi tyttö. Pojat kulkevat mieluiten verkkareissa, t-paidoissa ja huppareissa enkä jaksa heitä parempaan pakottaa (kuin harvoin), mutta tyttäreni on vähän innostunut pukeutumisesta ja on oikeastaan tarkka siitä mitä HÄN päälleen laittaa. Meille tulee yhteentörmäyksiä ja väärinkäsityksiä pukeutumisesta, sillä minä en enää kuulema tajua miten pitää pukeutua. Se viimeviikkoinen roosa samettihamekin on ihan tyhmä, kuulema. Onneksi olen samanikäisten tyttöjen äideiltä kuulut, että en ole poikkeuksellisen epämuodikas - muutkin äidit saavat kuulla kunniansa..

Tänä aamuna satoi ja oli koulukuvaus. Näin valmistauduttiin:

päällä omavalintaisesti farkkulegginsit, valkoinen pitkähihainen t-paita ja musta bolero


kädessä "silly bands", eri eläinten muotoisia kumisia rannekkeita, jotka ovat kuulema tosi "cool"ja niitä on kiva vaihdella kavereiden kanssa.

Jalassa uudet kivat kumisaappaat!

Note: Lapsi pääsi kouluun ja sain tekstarin: "Koulukuvaus on huomenna."
Mitähän vaatteita huomenna valitaan ja miten tukka laitetaan - vain tyttäreni tietää..

Minä ja mainokset

Rakastan mainoksia. Rakastan mainoksia niin ulkona kadulla, autoihin teipattuina, lehdissä, tv.ssä ja radiossa, siis ihan missä vaan. En tietenkään pidä ihan minkälaisista mainoksia tahansa, vaan sellaisista joissa on joku juju, kuten sanaleikki, senhetkiseen aikaan sopiva kansallinen vitsi tai hokema tai puhutteleva kuva. Kuvaan ja katselen mainoksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.. Jonkilainen henkilökohtainen ominaisuus tai erikoisuus kai tämäkin...

Tänään minua ilahdutti aamukahvilla lehteä lukiessa Helsingin Sanomien oma mainos, siitä kuinka lomamatkan suunnittelu alkaa usein lehteä lukiessa (tai minun silmissäni matkailumainoksia nähdessä/selatessa). Tulin mainoksesta tosi hyvälle mielelle. Minuun se ainakin toimi!

Hyvää viikonloppua! Se oli Minä täällä taas, Hei!

Hiekkaan piirretty nainen

hiekkaan piirretty nainen

Tästä blogista ei missään nimessä pitänyt tulla pelkästään työpaikkaan tai työyhteisöön liittyvä marmatusblogi.. Eikä ole tulossakaan. Mutta..

Tänään puhelin soi 7.45:
"Huomenta, öö, pääsisitkö millään töihin, kun yksi meni lääkäriin ja toiselta sairastui lapsi. Olisit vaikka pari tuntia.."

No, koska en ollut saanut sovittua mitään ohjelmaa vapaalle päivälleni, suostuin puoleksi päiväksi töihin. Tunnit sentään vähennetään ensi viikon työtunneistani.

Ihmetyttää, että väki vaan meillä vähenee ja jos yksikin henkilö sairastuu tai ei muusta syystä pääse töihin koko korttipakka meinaa hajota. Olin tänään mielestäni varsinainen Pata-Ässä ja urhea yksilö kun lyhyellä varoitusajalla kävin vähän sammuttamassa tulipaloa..

Nyt olen siis käynyt töissä pyörähtämässä ja ollut aktiivinen. Mietin, mihin muuhun, kuin tämän blogin ulkoasuun voisin aikaani hyödyntää..

Olen kuin hiekkaan piirretty nainen. Välillä olen ja välillä en.

Keskellä viikkoa

Tänään oli puolikas työpäiväni. Energisenä tulin puolikkaan työpäiväni jälkeen kotiin ja rupesin siivoamaan 3 vuotta vanhoja sotkuja. Siis tavaroita ja laatikoita, jotka oli sullottu muutettaessa kodinhoitohuoneeseen. 3 vuotta olen katsellut laatikoita ja romuja inhoten, mutta en ole kyennyt tarttua toimeen ja päättää mitä niille tehdään. Nyt työajan lyhennyttyä minulla on aikaa omille projekteilleni. Siivoilen, järjestän, visioin ja ehkä vähän toteutankin..

Tänään lähti 5 säkillistä "sälää" Kierrätyskeskukseen.. Toki käväisin sisälläkin ja tämän päivän "tavaratalo" löytöjä oli tyttärelle ostettu H&M.n roosan värinen samettihame ja Espritin farkut kuopukselle.

Näin meillä töissä

Puuuh. Onpa ollut rankka päivä. Rankka, sillä nukuin viime yön huonosti, ja rankka, koska vietin illan lasten kanssa yksin. Rankimmaksi päivän tekee kuitenkin tämän päivän työpäivä.

Työpaikassani on huono ilmapiiri. On pomot ja sitten "me muut". Pieni työjoukkiomme ei puhalla yhteen hiileen, vaan tuntuu, että pomot vetävät välistä ja työntekijät lusmuavat, kun eivät muuten voi käyttää hyväksi syteemiä. Joukkiostamme puuttuu yhteenkuuluvuuden tunne ja harvoin, erittäin harvoin, työstä saa kehuja. Ehkä juuri tämän työpaikan ja varsinkin sen ilmapiirin takia väsähdinkin alkuvuonna, enkä jaksanut enää blogata elämästäni.

Tänään oli taas työpaikalleni hyvin tunnusomainen päivä:

Työkaverin kanssa mietimme aamusta yhdessä erästä ongelmaa, ja ehdotin lopulta, että asiaa kysytään kokeneemmalta kollegaltamme. Työkaverini ihmetteli, miksi sähköposti tälle kollegalle ei tunnu lähtevän ja minäkin rupesin tutkimaan asiaa. Näin tosiaan oli, kollegaamme ei enää löytynyt postituslistaltamme. Tutkimme ja urkimme systeemiä, kunnes löysimme merkkejä siitä, että tämä työntekijä ei enää ikinä palaa meidän työyhteisöömme. Muutaman tunnin päästä meidät kutsuttiin koolle ja koleasti todettiin, että kollegamme oli eilen viimeistä päivää töissä.. Minut valtasi epätodellisuuden tunne, lievä shokki, miten asiat vain muuttuvat työpaikalla varoittelematta, eikä ketään hyvästellä tai toivoteta "hyviä jatkoja". Työpäivä meni irtisanomisen märehtimiseen ja lamaannuksesta irtipääsemiseen. Eihän tämä ensimmäinen yrityksen irtisanominen ollut, eikä edes rumin, mutta silti niin julma ja epälooginen.

Olen iloinen, että olen vähentänyt sitoutumista tuohon yritykseen ja työskentelen siellä enää puolet viikosta. En jaksaisi tuota menoa yhtään enempää. Tänään on minulle siis työviikon torstai, vaikka almanakassa eletäänkin tiistaita!

Minä täällä taas, Hei, hyppää Bloggeriin!

Minä täällä taas, Hei hyppää Bloggeriin, koska vuodatus ei pyynnöistä huolimatta saa minulle hävinneitä käyttäjätunnuksia toimitettua.

Nyt on taas hirmuinen himo kirjoitta. Olen tänä vuonna tehnyt nimittäin paljon muutoksia elämääni! Ja kirjoittelun jatkamista on toivottu muualtakin..

Kevät oli niin rankka töissä, että yritin irtisanoutua. Minua kannustettiin kuitenkin jatkamaan, edes puolipäiväisenä, ja niin teinkin, mutta vietin ensin kesän lasten kanssa kotona! Ihana, vapaa kesä!!

Nyt teen puoli viikkoa töitä ja syyskuussa jatkan keskenjääneitä opintojani! Minulla on edessä ihana, erilainen syksy. Ei enää kokopäivästressiä töistä vaan enenmmän aikaa kodille ja perheelle sekä elämän mielekkyyden ylläpitämiseksi kiinnostavia opintoja!

Hyvä minä, löysin taas itseni! Viime vuosi tuntuikin, että olin kadottanut itseni, luovuuden ja elämän ilon.

Minä täällä taas, Hei! On taas täällä!!