Puuuh. Onpa ollut rankka päivä. Rankka, sillä nukuin viime yön huonosti, ja rankka, koska vietin illan lasten kanssa yksin. Rankimmaksi päivän tekee kuitenkin tämän päivän työpäivä.
Työpaikassani on huono ilmapiiri. On pomot ja sitten "me muut". Pieni työjoukkiomme ei puhalla yhteen hiileen, vaan tuntuu, että pomot vetävät välistä ja työntekijät lusmuavat, kun eivät muuten voi käyttää hyväksi syteemiä. Joukkiostamme puuttuu yhteenkuuluvuuden tunne ja harvoin, erittäin harvoin, työstä saa kehuja. Ehkä juuri tämän työpaikan ja varsinkin sen ilmapiirin takia väsähdinkin alkuvuonna, enkä jaksanut enää blogata elämästäni.
Tänään oli taas työpaikalleni hyvin tunnusomainen päivä:
Työkaverin kanssa mietimme aamusta yhdessä erästä ongelmaa, ja ehdotin lopulta, että asiaa kysytään kokeneemmalta kollegaltamme. Työkaverini ihmetteli, miksi sähköposti tälle kollegalle ei tunnu lähtevän ja minäkin rupesin tutkimaan asiaa. Näin tosiaan oli, kollegaamme ei enää löytynyt postituslistaltamme. Tutkimme ja urkimme systeemiä, kunnes löysimme merkkejä siitä, että tämä työntekijä ei enää ikinä palaa meidän työyhteisöömme. Muutaman tunnin päästä meidät kutsuttiin koolle ja koleasti todettiin, että kollegamme oli
eilen viimeistä päivää töissä.. Minut valtasi epätodellisuuden tunne, lievä shokki, miten asiat vain muuttuvat työpaikalla varoittelematta, eikä ketään hyvästellä tai toivoteta "hyviä jatkoja". Työpäivä meni irtisanomisen märehtimiseen ja lamaannuksesta irtipääsemiseen. Eihän tämä ensimmäinen yrityksen irtisanominen ollut, eikä edes rumin, mutta silti niin julma ja epälooginen.
Olen iloinen, että olen vähentänyt sitoutumista tuohon yritykseen ja työskentelen siellä enää puolet viikosta. En jaksaisi tuota menoa yhtään enempää. Tänään on minulle siis työviikon torstai, vaikka almanakassa eletäänkin tiistaita!
