Kymmenen vuotta sitten keittelin aamupuuroa keittiössäni Seattlen Edmondsissa. Yksivuotias leikki leluillaan olohuoneessa ja aamu-tv oli päällä niin kuin normaalisti. Olin juuri suikkaissut suukon miehelleni, joka oli lähdössä toimistolle ja rymisteli rappusissa matkalla autotalliin. Vierashuoneessa nukkui vielä 24 tunnin välilaskua meillä viettänyt mieheni täti.
Vilkaisin olohuoneeseen, mitä poikani puuhaili ja näin ABC-televisiokanavalla kuvaa romahtavista pilvenpiirtäjistä. Puuro oli palaa kattilaan. Ihmettelin mitä elokuvan traileria televisiossa esitettiin. Vai oliko kyseessä elokuva? Lähetys tuntui enemmän uutislähetykseltä.
Huusin miestäni takaisin autotallista, ja pyysin häntä tulemaan katsomaan mistä kummasta on kyse.
Ilmassa oli epäuskoa. Kaurapuuro viileni lautasella. Miehen tätikin heräsi ja ihmetteli television välittämää kuvaa. Aina vain uudestaan tornitalot musertuivat kuvaruudulla. Alkoi tulla hätä. Eihän vaan missään lennä lisää koneita? Mitä tapahtuu lentoliikenteelle, lentääkö tädin lento tänään ajallaan Houstoniin? Mies lähti töihin. Olihan työpäivä.
Tornit murtuivat ja kuvissa oli epätoivoa. Selvisi, että mikään kone ei nouse ilmaan tänään Amerikassa. Ahdisti. Tornit musertuivat. Tv oli suljettava. Ainakin oli tieto, että täti saisi viettää meillä vähän pidemmän ajan. Mieskin tuli töistä. Ei kukaan voi tehdä tänään töitä, ihmiset ovat järkyttyneitä eikä kukaan voinut uskoa eikä ymmärtää. Maailma pysähtyi.
Tädin 24 tunnin vierailu venyi viikoksi! Vietimme viikon jutellen ja Seattlen nähtävyyksiä katsellen. Välillä avasimme television ja näimme taas tornien sortuvan. Pakenimme ahdistusta merenrantaan ja kahviloihin. Yritimme viettää normaalia arkea, vaikka ahdistus huokui kaikkialta.
Viikossa lentoliikenne aukesi uudelleen. Pelonsekaisin tuntein saattelimme tädin lentokentälle ja iloksemme hän pääsi turvallisesti perille. Maailma palasi vähitellen "normaaliksi". Kymmenen vuoden takainen päivä muutti paljon asioita. Se muutti paljon myös minua. Joka vuosi 11 syyskuuta muistelen aamua silloisessa keittiössäni Edmondsissa. Enkä voi ymmärtää.
Amazing Grace säkkipillillä http://www.youtube.com/watch?v=yddQeVlfGpk&feature=related
No comments:
Post a Comment