Opiskelun keskellä

Opiskeluissa on päästy vauhtiin. Olen tehnyt raportteja, esseitä ja tutkimuksia - yksin ja yhdessä. Aivot raksuttaa miljoonaa asiaa samaan aikaan. Tuntuu, että sydänkin lyö tiuhempaan. Opiskelu on mukavaa, mutta myös haastavaa. Olen yllättynyt, enkä suinkaan yksin, siitä määrästä ja ripeästä tahdista, jolla tehtäviä pitää palauttaa. Minulla sentään on puoli viikkoa opiskeluaikaa palauttaa tehtäviä, mutta siltikin tuntuu, että aika ei riitä. Ehkä yksi opintojen tavoite on saada meidän vielä tehokkaammiksi, että totumme tähän nykyajan työelämän hulluun työvauhtiin. Ihmettelen mitä sillä saavutetaan. Paikallislehdistäkin jo luen, kuinka vuorotteluvapaat, etätyö ja omatahtisuus parantavat työnlaatua ja samalla tehostavat työtä. Viime viikkoisessa Länsiväylä lehdessä oli hyvä juttu vuorotteluvapaasa, joka on ehkä joskus mielletty "loikoilulomaksi", mutta joka tutkimusten valossa onkin ahertajien juttu, tai niiden ihmisten, jotka haluavat palavasti hetken tehdä jotain muutakin kuin työtä. He opiskelevat kieliä, harrastava, rakentavat mökin tms, tai vaihtoehtoisesti ovat toisen ihmisen tukena esim omaishoidossa. On siis väärä luulo, että vuorotteluvapaalla olijat nukkuisivat päivät pitkät. Ehei, he ovat toimeliaita muurahaisia, jotka lataavat aivojaan jonkun luovan parissa.

Vuorotteluvapaalta töihin palaajia oli myös tutkittu. He olivat huomanneet saman asian, jonka minä huomasin töihin mennessäni ulkomaan kotiäiti vuosien jälkeen: pomojen pikkumainen pomottelu tuntui omituiselta, eikä siihen osattu suhtautua samalla tavalla kuin ne, jotka olivat jatkaneet töissäoloa.  He myös sanoivat, että töissä mikään ei ollut muuttunut vuodessa, kun he taas olivat saaneet vuorotteluvapaa vuodeltaan paljon! Vuorotteluvapaa samoin kuin ulkomailla asuminen laajensi maailman kuvaa ja laittoi asioita uusiin mittasuhteisiin.


No puoli viikkoa töitä ja puoli viikkoa opiskelua on mantrani nyt. Itse asiassa juuri tällähetkellä  jännittää. Olen ihan kohta lähdössä ensimmäiseen tenttiini. Kyseessä on vain englannin sanakoe, mutta jännittää silti!

Viikonlopun vietän miehen kanssa Dublinissa! Ihanaa kahdenkeskistä aikaa, uusi maa, uusi kaupunki! Rakastan niin matkustamista ja uuden näkemistä.

kavahda Amerikka; Halloween on tullut Prismaan ;-) 

Voi että mulla on ikävä Amerikkaan.

mitä jos..?

Mitä jos loton jättipotti osuu tänään kohdalle?

Mitä jos? Sitä on varmasti viime viikkoina miettineet tuhannet suomalaiset perheet tai ainakin yksilöt ehkä yksin salaa.

Mitä sitä tekisi jos loton seitsemän numeroa olisivat tänään samat omassa lotto-lapussa kuin tv-ruudulla..

Kai sitä vähän sekoaisi. Ei oikein tietäisi mihin ryhtyä. Hihkuisi ja tuulettaisi ja toivoisi, että kotona olisi valmiina shampanjapullo jonka voi poksauttaa ja kilistellä onnellisena laseja ja ihmetellä mihin kaikkeen nyt avautui mahdollisuus.

Niin, kyllä kai minäkin ne tavallisimmat asiat tekisin heti. Vaihtaisin 11-vuotta vanhan Opelini johonkin ihanaan isompaan autoon. Katselisin uusin silmin missä haluaisin asua. Tai pistäisin ehkä remontin käyntiin tässä nykyisessä kodissa. Ehkä suunnittelisin perheen kanssa muutaman viikon mittaisen loman, vaikka Hong Kongiin tms.  Lopettaisin työt, että saisin kokonaisvaltaisesti opiskella mitä mieli tekisi ja palkkaisin itselleni ehkä yksityisopettajan valokuvaukseen. Olisin ehkä vain onnellinen siitä, että kaikessa ei enää tarvitsisi miettiä onko varaa johonkin.

Tuli lotossa jättipottia tai ei, niin elämän tavoitetilan tulisi mielestäni olla se, että on tyytyväinen omaan elämäänsä. Olen tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän me voimme itse ohjata omaa elämäämme, sitä onnellisempia olemme. Tarkoitan tässä, että jokaisen tulee itse saada tehdä omaa elämää koskevat päätökset. Minä en esimerkiksi pidä siitä, että minulle kerrotaan mitä minun pitää tehdä vaan haluan tehdä päätökset itse.

Tuli lottopottia tai ei, niin ainakin voi juoda vähän viiniä. Tässä uusi viinilöytö, jota on varaa juoda, vaikka pottia ei tulisikaan. saanko esitellä: Chileläinen Tarapaca Santa Cecilia,  Merlot, alkossa 6,39€. Qulinaristin arvostelu: " Sarjassamme Chileläisiä halpoja, mutta yllättävän hyviä, viinejä. Pehmeä, mutta samalla "maukas". Gato Negron tappaja kaikilla osa-alueilla. Yksi parhaimmista (ellei jopa paras) tämän hintaluokan Chileläisistä."

Hauskaa lottolauantai-iltaa! Olkaa itsellenne suopeita!

9/11 - Kymmenen vuotta

Kymmenen vuotta sitten keittelin aamupuuroa keittiössäni Seattlen Edmondsissa. Yksivuotias leikki leluillaan olohuoneessa ja aamu-tv oli päällä niin kuin normaalisti. Olin juuri suikkaissut suukon miehelleni, joka oli lähdössä toimistolle ja rymisteli rappusissa matkalla autotalliin. Vierashuoneessa nukkui vielä 24 tunnin välilaskua meillä viettänyt mieheni täti.

Vilkaisin olohuoneeseen, mitä poikani puuhaili ja näin ABC-televisiokanavalla kuvaa romahtavista pilvenpiirtäjistä. Puuro oli palaa kattilaan. Ihmettelin mitä elokuvan traileria televisiossa esitettiin. Vai oliko kyseessä elokuva? Lähetys tuntui enemmän uutislähetykseltä.

Huusin miestäni takaisin autotallista, ja pyysin häntä tulemaan katsomaan mistä kummasta on kyse.

Ilmassa oli epäuskoa. Kaurapuuro viileni lautasella. Miehen tätikin heräsi ja ihmetteli television välittämää kuvaa. Aina vain uudestaan tornitalot musertuivat kuvaruudulla. Alkoi tulla hätä. Eihän vaan missään lennä lisää koneita? Mitä tapahtuu lentoliikenteelle, lentääkö tädin lento tänään ajallaan Houstoniin? Mies lähti töihin. Olihan työpäivä.

Tornit murtuivat ja kuvissa oli epätoivoa. Selvisi, että mikään kone ei nouse ilmaan tänään Amerikassa. Ahdisti. Tornit musertuivat. Tv oli suljettava. Ainakin oli tieto, että täti saisi viettää meillä vähän pidemmän ajan. Mieskin tuli töistä. Ei kukaan voi tehdä tänään töitä, ihmiset ovat järkyttyneitä eikä kukaan voinut uskoa eikä ymmärtää. Maailma pysähtyi.

Tädin 24 tunnin vierailu venyi viikoksi! Vietimme viikon jutellen ja Seattlen nähtävyyksiä katsellen. Välillä avasimme television ja näimme taas tornien sortuvan. Pakenimme ahdistusta merenrantaan ja kahviloihin. Yritimme viettää normaalia arkea, vaikka ahdistus huokui kaikkialta.

Viikossa lentoliikenne aukesi uudelleen. Pelonsekaisin tuntein saattelimme tädin lentokentälle ja iloksemme hän pääsi turvallisesti perille. Maailma palasi vähitellen "normaaliksi". Kymmenen vuoden takainen päivä muutti paljon asioita. Se muutti paljon myös minua. Joka vuosi 11 syyskuuta muistelen aamua silloisessa keittiössäni Edmondsissa. Enkä voi ymmärtää.

Amazing Grace säkkipillillä http://www.youtube.com/watch?v=yddQeVlfGpk&feature=related

Näitkö hänet?

Kuva pysäytti Iltalehdessä.

Asemies ryösti kutaliikkeen.

Näitkö hänet?

Siis mitä. Näinkö hänet, kuvan suttuisen naaman. Siis kenet?? Olenko mä tyhmä vai ainut joka ihmettelee, että pitäisikö tämän kuvan perusteella mennä sanomaan onko nähnyt kuvan miestä tänään. Ovatko valvontakameroiden kuvat oikeasti näin suttuisia, että kasvonpiirteitä ei voi erottaa, vai vaatiiko joku laki suttaamaan henkilön naaman yksityisyyden suojan takia? Moni ihminen saattaa tietysti muistaa punaisen lippalakin tai raidallisen neuleen, mutta kyllä moni ihminen katselee kasvonpiirteitäkin ja tunnistaa erityisesti niistä.

Kyllä ihmetyttää.

syysaamun mietteet

päätä särkee, hartiat on jumissa ja kurkussa on inhottava "tunne", mutta mikä ihana aamu ulkona odottikaan kun itsensä sai suihkun kautta ylös ja ulos! Tunnelmaa auttoi tänä aamuna iloinen ja hyväntuulinen kuopus, joka itsenäisesti valmistautui tarhamatkalle ja oli innoissaa siitä, että sai potkiskella kilometrin tarhamatkan potkulaudallaan.

Vaikka en olekaan syysihmisiä, niin todettava on, että raikas, rauhallinen aamu auringonpaisteessa saa hyvälle tuulelle ja piristää. Varsinkaan kun ei ole kiire minnekään! Tänään olen nimittäin opiskelija. Minua ilostuttaa ja minä olen kaivannut näitä aamuja, kun ei tarvitse juosta tukkaputkella tarhaan ja töihin, vaan voi rauhassa kävellä lapsen tahtisesti ja jutustella mukavia. Sitä paitsi lähempänä kello yhdeksää kaikki kiireiset ihmiset ovat jo töissään ja koululaiset koulussa. Jäljellä ovat vain me, joilla ei ole kiire, ja joilla on aikaa tervehtiä tuntemattomia vastaantulijoita. Ah, että nautin. Aamuaurinko saa ihmiset hymyilemään. Koiranulkoiluttajat, aamun eläkeläiskaupassakävijät ja me vähän myöhässä tarhaan menijät hyväntuulisina raikkassa syysaamussa, hymyillen! Tunnelma on jostain syystä täysin erilainen iltapäivällä. Harva tuntematon enää tervehtii. Kaikilla on taas kiire ja hymytkin ovat poissa.

Tälläisiä mietteitä tänä aamuna. Statuksella: opiskelija.